Hailuodon Rantasumpun alueen kehittäminen

Hankekuvaus

Hailuoto on Perämeren suurin saari. Se on kohonnut merestä noin 2000 vuotta sitten. Saari on muovautunut vuosituhansien ajan aaltojen, virtauksien, jään sekä tuulen vaikutuksesta. Hailuodon uniikki rakennettu maisema ja luonnonolosuhteet ovat nostaneet Hailuodon ainoaksi kansallismaisemaksi kokonaisena kuntana Suomessa. Silmänkantamattomiin jatkuvat dyynihiekkarannat, kuohuva meri, puhtaat mäntymetsät ja laajat jäkäliköt luovat saaren ainutlaatuisen ympäristön. Hailuodon luonto on arvokas ja maannousemarannikko elää ja muuttuu jatkuvasti ja muodostaa siten oman elävän suojelukohteensa.

Alueen kehittämistyön ja asemakaavoituksen rinnalla tehtiin toteutukseen johtavaa lomakylän rakennussuunnittelua. Suunnittelutyön tavoitteena oli luoda edellytyksiä matkailun kehittämiseen Hailuodossa laajentaen loma-asutukseen ja matkailuun keskittyvää Rantasumpun asemakaava-aluetta. Työn keskeisenä tavoitteena oli myös varmistaa arvokkaan maisema- ja luonnonympäristön säilyminen sekä osoittaa nykyisen loma-asutuksen laajentumismahdollisuudet.

Työhön kuului laaja vuorovaikutus. Aloitusvaiheessa laadittiin verkkokysely, jossa kaikilla osallisilla oli mahdollisuus tuoda esille alueen kehittämistä koskevia tavoitteitaan, ideoita sekä huolenaiheitaan.

Suunnittelutyön tuloksena syntyi viitesuunnitelma, asemakaava-aineisto, kaavan vaikutusten arvioin sekä havainnollinen esittelyaineisto, jossa osoitetaan herkät suojelukokonaisuudet sekä rakentamiseen ja virkistykseen varattavat alueet.

Työryhmä

  • Projektin johto: Arkkitehti, Petri Tuormala / Projoplan Oy

  • Kaava-asiakirjat: Arkkitehti Antti Uusitupa

  • 3d-visualisointi: ARKJP

Projektin tiedot

  • Tilaaja: Hailuodon kunta

  • Suunnittelualueen pinta-ala: n. 14 ha

  • Ajankohta: 2023-2025

Lisää referenssejä

Strömforsin ruukki ja Stockforsin ruukki edustavat Pyhtään rautaruukkiperintöä, jossa teollinen historia, vesivoiman hyödyntäminen ja jokimaisema kietoutuvat yhteen. Strömfors erottuu valtakunnallisesti merkittävänä ja poikkeuksellisen eheänä ruukkiympäristönä, kun taas Stockfors täydentää kokonaisuutta ilmentämällä paikallista teollista kehitystä ja maisemallista merkitystä.
Haminan linnoitus on valtakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö ja osa elävää kaupunkirakennetta. Haminan linnoituksen Masterplan laaditaan osana Kestävät linnoitukset -hanketta tavoitteena kehittää alueesta vastuullinen, ympärivuotinen matkailu- ja virkistyskohde sekä vahvistaa sen vetovoimaa ja kytkeytymistä laajempiin linnoituskokonaisuuksiin.
Tehtävänä on laatia alueen yleissuunnitelmaa tukeva osayleiskaavojen muutos, jolla vahvistetaan Himoksen asemaa yhtenä eteläisen Suomen merkittävimmistä matkailualueista.